Kulinaristi-Anninan matkassa

Tervetuloa Anninan maistamien makujen maailmaan. Seikkailu täällä maailman toisella puolen ei ole ainoastaan auringon palvominen tai outoon kulttuuriin sopeutuminen, vaan myös usiin makuelämyksiin tutustuminen. Täällä on tullut maisteltua skorpionien ja torakoiden lisäksi jos jonkunnäköistä paikallista herkkua (kissakala on oikeasti hyvää!), joten näin maanantai-illan tylsyyden kunniaksi päätin kertoa Sinulle, rakas lukija, vähän analyysiä mitä on tullut maisteltua. Koska minulla ei ole koko yötä aikaa, tänään olkoon aiheena Hedelmät. 

Jätän nyt kaikki erikoset omenalta maistuvat banaanit ja hikisukalta maistuvat papaijat pois, koska ne on tylsiä. Kuvat teille tarjoilee tänään Google, sillä minulla on ollut niin kiire syödä, etten ole ehtinyt kuvata mitään. Eikä minulla sitä paisti ole edes kameraa.

Passion

Lähdetään helpoimmasta. Passion hedelmä on varmaan monelle tuttu kaikista hedelmämehuista. Sitä on usein joka paikassa, ja johonkin aikaan sitä saattaa saada Suomestakin. Se on kova kuori, jonka sisällä on hyvin siemeninen hedelmäliha. Passion on tosi hyvä ja raikas. Maistuu juurikin siltä, miltä ne kaikki hedelmämehutkin. Sen maku on hyvin dominoiva esim. juuri mehuissa ja smoothieissa, mutta ei se haittaa, koska se on hyvää.

Dragonfruit

Sitäkin saa välillä Suomesta. Nimi kuvaa hedelmää hyvin, ja se näyttää jännältä vaaleanpunaisine kuorineen ja "suomuineen". Sisällä on valkoista (tai punaista tai jonkun muun väristä) hedelmälihaa, jossa on mustia pisteitä eli varmaan siemeniä. Hedelmä on maultaan ei mikään, eli "moni kakku päältä kaunis". Ihan turhaa ajan haaskausta maistella tätä jännää elämystä, koska se ei maistu miltään. Vetinen lössykkä. Hedelmäsalaatissa se menee hikisukka-Papaijan joukossa hyvin.

Snakefruit

Snakefruit eli Salak on uusi ja mielenkiintoinen tuttavuus. Hedelmä on pienen mandariinin kokoinen, ja sillä on käärmeennahkamainen kuori. Sisällä on valkoisia hedelmäpalasia, joissa voi olla pieni kivi sisällä. Makuelämys on jännä. Se ei ole pahaa, mutta makuun totuttelu vaatii aikaa. Se on hapan ja kieleentarttuvan kuiva, valkosipulimaisella rakenteella. Jos mahdollista, suosittelen maistamaan, mutta ei ekalla kerralla nauttimaan. Hyvä eväs se on jos ei muuta.

 

Jackfruit

Jättimäinen hedelmä, joka voi parhaimmillaan painaa jopa 20 kiloa, kasvaa puussa! Se on nystyräinen jättimöllykkä, jonka kuoren sisällä on keltaista hedelmälihaa jakaa vaikka pienelle Afrikkalaiskylälle. Onneksi sitä saa ostettua palasina. Sen koostumus on kalkeileva, ja siitä on helppo repiä palasia. Maku on sekoitus ananasta, banaania ja supermakean hunajaista liimaa. Se liima tarttuu myös käsiin. Vaikka hedelmäliha on koostumukseltaan nahkea, se menee suussa liimaiseksi puuromaiseksi mössöksi, joka tarttuu kitalakeen kiinni. Siitä voisi melkein puhallella purkkapalloja. Nam.

Manggis

Manggis on söpö tumma mandariinin kokoinen hedelmä. Se näyttää vähän siltä, kuin sillä olisi rusetti päässä. Hedelmän kun aukaisee, siellä on rukelmä valkoisia hedelmänpalasia. Ja ne on muuten superhyviä. Kerrankin nappiin! Makean kirpeämäinen maku, eikä tartu kiinni mihinkään. Niitä tekisi mieli syödä ainakin sata. Näitä Suomeen!

Pepino

Pepino on jännä. Näin sen kaupassa, ja päätimme ostaa sen kokeeksi. Se on soikea, päärynän kokoinen violetti hedelmä. Tai luulin että se on hedelmä. Enää en ole ihan varma. Violetin kuoren alla oli vihreä, vetisen kiinteä hedelmä. Se maistui vedelle, eli kurkulle. Saara ei syönyt, koska kurkku maistuu "vedeltä ja pahalta maulta". Ja se hedelmä maistui ihan kurkulle. Koostumuskin oli kuin kurkku. Äsken kun koitin googlettaa Pepinoa, kuvahaku antoi tulokseksi vain kurkkuja. Ehkä söinkin aamupalaksi siis pelkkää kurkkua. Eli taas ajan haaskausta, koska kurkkua saa Suomestakin.

 Custard Apple

Tämän hedelmän selvittämiseen meni aikaa. Random hedelmä randomilta torilta, ei teidä koskaan hyvää. Ja oikeassa oltiin. Vihreä sammakonkutumainen kova klöntti, jonka sisällä kova ja samaan aikaan mössöinen valkoinen hedelmä. Makua kuvaillaan banaanin, ananaksen ja mansikan sekoitukseksi, mutta itse kuvailisin sitä enemmän märän puun makuiseksi sammalmaisella vivahteella. Guest Housen muut asukkaat kyllä tykkäsivät.

Rambutan

Pieni karvainen ja punainen hedelmä. Taas kerran jännä ja kiinnostava. Turhaan. Karvakasan kun ensin aukaisee, sisältä tulee valkoinen pallero, jonka sisällä vielä on kivi. Syötävää on siis noin kaksi grammaa! Mutta ei sitä kyllä enempää tarvikkaan, sillä pallero on märkä ja limainen, ja maistuu uitetulta marmelaadilta. Laittakaa Jouluna Vihreitä kuulia likoamaan veteen ja maistakaa. Siinä Rambutanin maku on varmaan parempi kuin itse Rambutanissa. Sen lisäksi se jää kiinni kurkkuun ja kitalakeen, ja makuelämys ei lähde suusta edes tiskiharjalla. Tai ei lähtisi jos täällä olisi tiskiharjoja. Ehkä siinä muuten on myös vähän tiskiharjan makua...

Durian

Hedelmien aatelia. Aasian tähti. Todellinen herrojen herkku. Tämä on hedelmistä ja Aasian kokemuksistani ehdottomasti tärkein. Surullisinta tässä on se, että oikeasti en ole edes päässyt maistamaan koko hedelmää vielä. Sitä myydään yllättäen joka paikassa, ja sen lähelläolon huomaa jo kilometrien päästä. Syy, miksi en ole päässyt maistamaan sitä vielä, on se, että koska tämäkin hedelmä kasvaa jättimäiseksi, ja sitä on vaikea löytää niin pientä määrää, että sen viitsii ostaa. Durian on piikikäs jättipallo, jonka sisällä on pehmeitä hedelmäpötkylöitä, jotka muistuttavat lähinnä kuppaista pippeliä (näin kuvan kirjassa yläasteella).

Mikä tekee Durianista Hedelmien Herran? Kuten sanoin, sen olemassa olon huomaa jo kaukaa. Durianin tuonti on kielletty lähes kaikkiin hotelleihin, lentokentille ja oikeastaan jokaiseen paikkaan missä voi olla ihmisiä. Se johtuu sen hajusta. Se haisee kauas, ja paljon. Ja se haju on mädäntynyt viemäri. Kaikki lupaa, että se ei maistu niin pahalta kun se haisee, mutta kyllä Durian-kakku oli aika elämys. Se maistui myös mädäntyneeltä viemäriltä Digestivemäisellä sivumaulla. Se johtui varmaan kakun tai piirakan pohjasta. Lupaan syödä sitä ennen joulukuuta, vaikka sitten ostamalla sen 20 kiloa niitä kuppaisia pippeleitä!

Kiitos seurasta, ja tervetuloa myöhemmin uudelleen Anninan ruokamatkalle! Toivottavasti nautitte matkastanne, ja liitytte seuraamme jatkossakin. Analyysistä jokainen voi tehdä päätelmän: Siksi Suomeen ei tuoda mitään eksoottisia hedelmiä, koska ne eivät ole hyviä. Kiitos ja kumarrus. Ja Anteeksi.

Vietnam ja Kuala Lumpur

Kahden viikon loma. Tai oikeastaan viikon loma ja siihen päälle viikon oma loma. Enivei, lähdimme ryhmärämän kanssa Kuala Lumpurin kanssa reissaamaan Vietnamiin. Kaksi ja puoli viikkoa, 25 litran reppu, lennot etelä-Vietnamiin ja paluu pohjoisesta. Odotukset oli korkeella!

Kuala Lumpur

Kuala Lumpur oli ihana! Saaran ja mun ensireaktio oli vain haukkoa henkeä kun bussi lähti lentokentältä. Oltiin tultu sivistyksen keskelle! Kuala Lumpurissa oli kävelytiet, roskattomammat kadut ja autoja liikenteessä enemmän kuin mopoja! Ruoka oli myös Kualassa super hyvää. Söimme vain koko viikonlopun intialaista ruokaa, koska sitä sai niin helposti (Little-India) ja se on niiiiiin hyvää. Malesialainen ruoka itsessään ei kerta juurikaan indonesialaisesta eroa.

Kuala Lumpurissa tuli lähinnä vain shoppailtua paljon. Joka päivä kello viisi alkoi sataan vettä, joten ei ollut paljon muita vaihtoehtoja kuin maata kotona, tai pyöriä ostoskeskuksessa. Valitsimme vaihtoehdon numero kaksi. Ihan vain siksikin, että siellä oli KUNNON ostoskeskuksia! Tytöt shoppailivat aikas paljonkin, omiin matkatavaroihin ei sopinut enää yhtään lisää kantamista. Mieli teki kyllä, mutta odottelen Singaporen lomaan.

Kävimme tottakai katsastamassa Kuala Lumpurin kaksoistornit, koska ne ovat kaupungin ainoa nähtävyys. Kävimme myös Saaran kanssa jossain puistossa, jossa oli lintupuisto ja orkideapuisto ja avaruuspuisto ja peurapuisto ja ja ja! Käytiin myös planetaariossa ja National Moskeijassa.

En jaksa kirjottaa, joten tässä vähän kuvia:

Twin Towers

"Annina, Leikitään että sä hyppäät tonne altaaseen"

 

niin....

China Town

Muslimit

Saara <3

Little India

Vietnam

Vietnam oli.... Kokemus. Lensimme Kuala Lumpurista Ho Chi Minh Cityyn, joka on on Vietnamin suurin kaupunki. Tulimme Saaran kassa päivää myöhemmin kuin Sussu ja Hanna, ja päivässä oli jo ehtinyt tapahtua paljon: Hannan laukku varastettiin kun hän oli ylittämässä tietä. Ei ihan paras alku reissulle. Lisäksi uutisoitiin suuresta taifuunista, jonka oli määrä iskeä keski-Vietnamiin Seuraavana päivänä, kuin meidän oli tarkoitus olla siellä. Lennot HCMC:sta oli jo varattu, ja pitkän ja piinaavan pohdinnan jälkeen päätimme silti käyttää ne. Lensimme Da Nangiin, josta otimme heti junan kohti pohjoista. Myrsky alkoi näyttäytyä.

Jäimme Dong Hoissa pois, ja vietimme siellä yhden yön. Otimme hostellilta tourin, ja kävimme katsomassa Paradise Cavea. Ilma ei oikein suosinut, sillä juuri silloin hirmumyrsky iski juurikin Dan Nangiin. Koko Vietnamissa satoi vain vettä. Koko kaksi viikkoa. Tour ei siis ollut kovin onnistunut, sillä vaikka kaivokseen itseensä ei satanut sisälle, muu oheishälinä, kuten uiminen lähteessä piti jättää väliin.

Paradise Cave

 

Dong Hoista matkamme jatkui yöjunalla kohti Hanoita. Hanoissa vietimme vain päivän miettien, mitä teemme seuraavaksi. Niin vähän aikaa jäljellä ja niin paljon tehtävää. Lopulta päätimme hajaantua kahtia. Saara ja Sussu lähtivät katsomaan riisipeltoja, minä ja hanna lähdimme Cat Ba -saarelle katsomaan kauniita masiemia, melomaan ja kalliokiipeilemään. No päin prinkkalaahan se koko juttu meni, kun vettä vaan tuli. Ei siellä voinut kajakoida tai kalliokiipeillä. Maisematkaan ollu niin kovin hienoja kun tausta on harmaa. Ei onneksi muillakaan sen paremmin mennyt :D.

Cat Balta lähdimme takaisin Hanoihin, jossa vietimme yhden päivän ja yön. Silloin vähän meinasi jo aurinko pilkistää jostain raosta. Hengailimme vain ja kiertelimme kaupunkia. Hanoi on itseasiassa ihan kiva kaupunki. Seuraavana iltana otimme yöbussin (partybussin) Cao Bangiin, jossa oli tarkoitus nähdä tytöt. Cao Bang oli tylsä, ja vietimme siellä vain yhden yön. Menimme sinne vain siksi, että sieltä pääsi kiinan rajalla oleville  Ban Gioc vesiputouksille. Niitä on verrattu Victoria Fallseihin, ja kyllä, ne olivat upeat! Plus siistiä oli se, että olisin voinut vain uida Kiinaan.

Meijän partybus. Oli makuupaikat ja diskovalot. Hienoin bussi ikinä!

Ban Gioc

Ban Gioc. Vasemmalla puolella näkyy Vietnam, oikealla Kiina.

Rajalta lähdimme suoraan kohti Ba Ben kansallispuistoa. Puisto oli ihana! Maisemat ja tunnelma oli ihana. Asuimme ihanassa homestayssa ihanan paikallisen perheen luona. Teimme veneretken Babe laken ympäri ja kävimme kajakoimassa. Retkellä kävimme mm. lepakkoluolassa. Se tunne oli ehkä maailman jäätävin, kun kävelet luolan pimeimmässä kohdassa ja kuulet vain kymmenien lepakoiden ininän suoraan yläpuolella. Yhtään ei kuitenkaan päivänvalossa tullut esiin. Vuokrasimme myös polkupyörät, ja pyöräilimme katsomaan taas yhtä vesiputousta. Turistejakaan siellä ei tällä hetkellä juurikaan ollut, ja tämä oli kaikkien ehdoton lemppari kohde Vietnamissa. Babess
a vietimme kaksi päivää, jonka jälkeen matkasimme takaisin Hanoihin ja aamulla lensimme takaisin kotiin.

 

 

 

Pelitauko

Mikä mielikuva jäi Vietnamista? Vietnamin maaseutu ja luonto on niiin kaunista ja puhdasta ja vihreää ja ihanaa. Kaupungit ovat perus-aasialaisia: ruuhkaisia ja likaisia. Vietnamilainen ruoka oli muuten tosi hyvää, mutta jos sinne pitäisi muuttaa, minusta tulisi varmaan kasvissyöjä. Liha oli vähän ällöä. Vietnamilaiset ihmiset ovat vähän kaksijakoisia: Kaikki vauvat ja lapset olivat niiin ihania ja suloisia! Ja iloisia! Ihan ylisöpöjä. Samoin vanhukset! Niin söpöliinejä kaikki! Mutta entä muu väestä siinä välissä (erityisesti kaupunkilaiset). Vietnamilaisissa oli paljon Suomalaisia piirteitä; vain harvaa kiinnosti yhtään auttaa turisteja hädässä, he olivat välillä tosi röyhkeitä. Välillä myös tosi humalassa. Taksikuskit olivat melkein kaikki huijareita.

Se josta ei puhuta

Saatiin junassa peliseuraa

Vietnam on myös pienten muovituolien luvattu maa. Kaupungeissa oli kaikkialla semmoisia lasten kokoisia muovituoleja joilla istuivat niin lapset ja perheet syömässä Ban My:ta, kuin rikkaat pukumiehet juomassa teetä tai kahvia tai pelaamassa Xiangquia (shakin tapaista peliä).

Illallisella. Valitettavasti en saanut kuvaa pukumiehistä tai Xiangquin pelaajista, mutta juurikin tommosilla samanlaisilla tuoleilla istui kaikki. Toiset istui ja joi viinaa.

Yksi asia Vietnamissa oli kuitenkin ylitse muiden. Vietnamilaiset mummelit. Ne ei ole pelkästään söpöjä, vaan myös maailman RETEIMPIÄ! Oikeesti! Joskus 90- tai 80- luvulla kovikset kulki kylillä kantaen stereomankkaa olalla. Vietnamissa mummelit kulkee yhtä retein askelin kantaen yhdellä olalla keppiä, joiden molemmissa päissä roikkuu korit täynnä esim. hedelmiä tai muuta myytävää tavaraa. Siinä saattaa helposti olla yli 10 kiloa tavaraa per kori. Mummelit vaan heittää kein olalle ja alkaa tarpomaan kyliä eteenpäin. Jos välillä alkaa väsyttää, kaivetaan takataskusta muovituoli ja istahdetaan siihen vähän myymään banaania. Sitten kun jaksaa taas, niin keppi taas olalle ja matka jatkuu. PAKKO IHAILLA!

Bromo

Tämä viikonloppu meni niiin mukavasti. Päätimme lähteä viikonloppureissulle Jaavalle, vaeltelemaan Jaavan kuuluisimman tulivuoren Gunung Bromon ympäristöön. Matka alkoi torstai-iltana, kun yöbussimme lähti kohti Probolinggoa. Matka oli aika mielenkiintoinen: 10 tuntia ajelua hikisessä bussissa, joka oli täpötäynnä Jaavalaisia miehiä plus neljä blondia ja minä. Se kyttäyksen määrä....... Itse saa onneksi olla aika rauhassa, kun kavereina on pelkkiä vaaleaverikköjä. Kerrottakoon, että Jaavalaisen ja Balilaisen ero on kuin yöllä ja päivällä. Näin isosti yleistettynä Balilaiset ovat edes vähän kohteliaita ja tottuneet jo turisteihin. Jos Balilaiset on kiinnostuneita, ne tulvat juttelemaan ja yleensä kysyvät luvan, saako ottaa valokuvan. Jaavalaiset kyttäävät aika röyhkeästi sanomatta mitään, tai jos sanovat jutut ovat tasoa "Hey you sexy, nice tits". Imartelevaa. Se on näitä kulttuurieroja. Ei se kuitenkaan oikeasti niin kamalaa ollut miltä saattoi kuulostaa. Matka meni meillä kaikilla lähinnä nukkuessa tai ainakin yrittäessä.

Probolinggosta jatkoimme matkaa minibussilla kohti Bromo Tengger Seremu National Parkia. Matka kesti vielä noin tunnin verran kun mentiin ylös vuoristoa pitkin pieneen vuoristolaiskylään. Olimme perillä aamulla varmaan yhdentoista aikoihin. Heitimme kamat halvimpaan Home Stayhin mitä kylästä löytyi ja lähdimme aamupalalle. Aamupalan jälkeen oli tarkoitus ottaa puolentunnin tirsat, mutta kyllähän sen tietää miten siinä aina käy. Kaksi ja puolituntiahan siihen meni. Lopulta kun päästiin kaikki ylös, lähdimme vaeltelemaan läheisiä vuoria eteenpäin. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten:

Elämän viisauksia kaukaisuuteen

Kun on tottunut Balin lämpöön, korkealla vuoristossa oli KYLMÄ! Homestayn lattialla ei voinut kävellä ilman kenkiä, koska jalat paleltuivat muuten. Pimeän tullen kävimme syömässä, ja käperryimme viltteihin pelaamaan monopoly korttipeliä. Illalla menimme nukkumaan kahdeksan aikoihin, sillä "aamulla" olisi aikainen herätys. Kello laitettiin soittamaan 2:30.

Ja kyllä, kello kolmelta yöllä olimme kaikki ylhäällä mieletön määrä kampetta yllä, otsalamput päässä valmiita kapuamaan ylöspäin. Tarkoitus oli mennä Lonely Planetin suosittelemalle View Pointille, josta näkisi hyvin auringon nousun. Matkalla näkyi paljon muitakin turisteja; melkein kaikki meni ohitse autolla tai hevosella. Piti heidänkin hetken matkaa kävellä rappusia, mutta muuten kyyti oli tarjolla melkein perille asti. Me kävelimme koko matkan, ja koska oli pimeää, menimme epähuomiossa View Pointin ohitse. Ei harmita yhtään. Lähdimme kävelemään pientä polkua vieläkin ylemmäs. Mietimme, että nyt ollaan menty väärään suuntaan, mutta jatkoimme eteenpäin. Lopulta löysimme ihanan oman secret spotin eräältä kielekkeeltä, johon jäimme istumaan ja odottamaan auringon nousua.

Sillä hetkellä en olisi voinut olla onnellisempi.

Tarpeeksi kauan maisemaa ihastteltuamme kapusimme takaisin alas kylään, ja kävimme aamupalalla. Melkein saman tien lähdimme kävelemään 2 kilometrin mittaista hiekka-tuhka-aavikkoa kohti Bromon kraateria. Bromo on siis niin monta kertaa purkautunut tulivuori, että siitä ei ole jäljellä enää muuta kuin kuoppa. Edellisen kerran se purkautui vuonna 2011, ja se on vieläkin aktiivinen.

"Aavikolla" kävellessä ja sitä katsellessa tuli mieleen vain yksi paikka: Kuu. Se oli harmaata ja samalla sileää ja rosoista. Menomatka kraaterille meni ihan mukavasti. Moni paikallinen yritti kovasti saada meitä hevosen kyytiin, mutta matkasimme jalan perille asti. Saara oli ainoa kun päätti ratsastaa.

Kraateri ja sen asukas

Kraateri oli vain yksi iso kuoppa. Täytyy myöntää, että se oli pieni pettymys, koska odotin näkeväni "sinistä pahan hajuista töhnää", jota tulivuoressa pitäisi yleensä olla. Oli se kuitenkin näkemisen arvoinen. Yhtä äkkiä siellä seisoskellessamme kraaterista kiipesi ylös joku random mies ja alkoi kerjätä dollaria. Olisi ärsyttänyt ellei tilanne olisi ollut niin hemmetin hauska. Saman tien alkoi myös tuulla. Ja paljon. Hiekka ja tuhka pöllysi. Se kahden kilometrin matka kesti kaksi kertaa kauemmin, sillä eteensä ei nähnyt, ei voinut hengittää ja silti oli silmät ja korvat ja muutkin röörit täynnä mustaa tuhkaa. Tuhka meni myös läpi vaatteista ja repusta, ja kamerani hajosi.

"Hey mister" huutelivat paikalliset kun kävelin ohi

Suihkun jälkeen lähdimme taas minibussilla Probolinggon bussiasemalle. Meillä oli bussin lähtöön aikaa melkein kuusi tuntia, joten päätimme lähteä kiertelemään keskustaa. Kuin tilauksesta Bemo pysähtyi ja otti meidät kyytiin. 5000 rupiaa kyydistä oli riistoa, koska se oli taas bule (valkonaama) hinta! jumankekka! se on ainakin 20 senttiä! Samaan bemoon tuli ensin ihania paikallisia naisia jotka olivat ihan innoissaan turisteista. Sitten vielä kun puhuimme heille vähän Indonesiaa he vasta innostuivat ja juttelivat kovasti ja koskettelivat vaaleaa ihoa koko ajan. En ole selvästikkään tarpeeksi ruskettunut.

Sitten tuli kyytiin maailman söpöin indopoika! Hän oli niiin ujo kun pakettiauto oli täynnä buleja, ja vilkuili aina välillä salakavalasti meitä. Hihitteli kovasti kun kysyin mitä hänelle kuuluu ja hänen nimeään. Lopulta hänkin uskaltautui kysymään mihin olemme menossa. Lopulta kun hän hyppäsi pois kyydistä hän moikkasi meitä ja juoksi äkkiä kouluun minkä jaloistaan pääsi kertomaan kavereille! Niin ihana.

Keskustassa vain hengailimme ja etsimme sopivaa kahvilaa johon majoittua. Löysimmekin yhden, jossa joimme kahvia ja pelasimme taas Monopoly korttia. Probolinggossa ei ole mitään nähtävää, mutta me olimme selvästi yksi nähtävyys. Mutta täytyy myöntää, että nautin siitä tunteesta kun kävelin reppu selässä kaupungilla tietämättä minne menen. Ehkä se reppureissaajan ura aukeaa tämän reissun jälkeen :P